Day 10: Boston - Helsinki

Nyyh ja plääh. Aamuherätystä seurasi totuttuun tapaan romujen pakkaus, kuulien huuhtelu ja blogin näppäily ajan tasalle. Nautittiin Holiday Innin stryrokseilta myös perinteinen teollisuusaamiainen. Noppailtiin hotellilla lähelle checkouttia ja roudattiin sitten kamat Markun kitaan viimeistä kertaa.

Hotellilta lähdettiin ajelemaan päämäärättömästi, kolme tavoitetta asetettuna:
1. Olut-tulianen kotiin
2. Markulle bensaa
3. Lounasta soppatorven luukkuun

Sikspäkilliset tulikuumaa vesimelonivehnäolutta lukittiin ekasta vastaantulleesta viinakaupasta, jonka valikoimaa lienee syytä kiitellä, vaikkei himoittua mustikkabisseä sopivissa annoksissa löytynytkään. Markkukin sai kastiketta Shell-huoltamolta, tosin samalla koettiin pienehkö läheltä-piti. Pelti ei kuitenkaan rytissyt.

Lounasta nautittiin Harwardin akateemisen ilmapiirin ympäröimässä Cambridgessä. Todettiin, että historiallinen kampus olisi pikimmiten syytä jyrätä ja korvata paremmalla 70-luvun arkkitehtuurilla. Tätä tarkoitusta varten Suomesta voisi purkaa ja amerikkaan lähettää esimerkiksi lähes kaiken.

Yliopistolta lähdettiin kumit vinkuen kohti Loganin lentoasemaa, jossa palautettiin ekaks Markku. Markun vastaanottajat saivat haikeissa merkeissä lahjuksiksi takakonttiin turhiksi jääneet pullovedet ja limut. Shuttlella terminaaliin ja aikaa polttamaan. Lentoasemalla muodollisuudet sujuivat kuin tanssi ja pikapuoliin hassattiin vikoja taaloja puoteihin. Mukaan tarttui mm. kaksi paria mainioita noise-cancelling kuulokkeita a la Sony. Saatiinpa vaihdettua paikkamme oikeisiin exit-rivin paikkoihinkin ja väliin jäi vielä tyhjä penkkikin. Helpoin lento ikinä.

Nyt sitä ollaan jo takaisin kotimaassa ja ilokseni voin ilmoittaa, että East Windsorin jätetty paita on löytänyt Fedexin kääreissä tiensä Ruoholahteen. Voi elon onnea, taisi tulla kallis paita.

Day 9: Boston

Midtown Hotel, motelleista paras. Ei nettiä ilman rahaa. Ei vapaita huoneita. Se tarkoittaa sitä, että mahikset eilisen hotelliperseilyn uusiutumiseen ovat suuret. Päätettiin pitää säätö minimissä ja lunastettiin aulan tietokoneesta nettiä kokonaishuokeaan 39 sentin minuuttihintaan ja varattiin ebookersin kautta seuraava yö. Kohteeksi valikoitui Holiday Inn jossain lähiön puolella.

Ennen Checkouttia käytiin aamiaisella jossain läävässä nimeltä Pour House. Ihan ok setti. Läheisessä ostoskeskuksessa käytiin pikkutuliaisostoksilla Barnes & Noblella. Sitten olikin aika pakata Markku ja jättää sille hetkeksi jäähyväiset, koska päätimme mennä vieraan auton kyytiin, eikä ihan minkä tahansa pelin vaan Haymarket Hannahin kyytiin. Peli on yksi Bostonia turrekierroksilla toimivista amfibi-ajoneuvoista.




Kierros oli ihan oukkidoukki, kuski heitti sketsiä ja kertoili mestojen historiasta. Opittiin mm. että puolet Bostonista on täyttömaata ja brittien noustessa maihin, he antoivat joka kukkulalle nimeksi Bunker Hill. Lisäksi nähtiin siisti vankila, Taj MaJail, ja kaasuvaloja. Antoipa äijä ärsyttävien kolumbialaistenavien ohjata paattia sen ollessa vesillä, me ei kuitenkaan päästy puikkoihin. Kierroksen päätteeksi mentiin Cheesecake Factoryyn lounaalle ja otettiin jälkkäriksi slaissit mestan erikoisuutta elikkäs juustokakkua. Oli namia.

Juustokakkujen korventaessa masuja haettiin Markku parkista ja kaasuteltiin uudelle hotlalle. Standardikamaa jälleen kerran, ei valittamista. Pötköteltiin hetki kirjan luvun merkeissä ja paineltiin sitten läheiselle ostarille mummoja potkimaan ja muutenkin kovistelemaan. Kierrettiin pari puotia, mutta ei ostettu mitään! Takaisin hotlalle lepäilemään. Illalla ostariin tutustuttiin vielä uudemman kerran, käytiin iltakaljoilla ja hamppareilla Applebee's ketjupubissa. Puolen paunan lihamöykkyä ja kahta jättikaljaa myöhemmin olikin aika poistua taas unten maille.

Day 8: New London - Boston

Super 8 jäi taakse ja naviin näppäiltiin Wrentham Premium Outlets. 80 mailia tauotonta ajoa myöhemmin saavuttiin jälleen yhteen outlettikylään. Alueella vaivaiset 170 merkkiliikettä, joten hieman aikaa ja rahaa saatiin taas palamaan. Mukaan tarttui farkkuja, t-paitoja ja yhtä sun toista kuumaa shittiä. Nautittiin alueella myös timangginen lounas Friendly'sin dinerissa. Lunssin hinta 9,95, mukana loputon kola, hyvä ruoka ja täysin törkeä jätskiannos, jonka päälle saa tarvittaessa nallekarkkeja (tai lähes mitä tahansa).


Markun takaluukku alkaa jo pullistella uusista rytkyistä, mutta saatiin se sentään kiinni vielä. Markku alkaa selkeästi haistaa bostonin, koska niin innokkaasti se sinne pyrkii. Bostoniin skujailu oli helppoa ja hauskaa kuin lapsen lyöminen, mutta kun turreoppaat sanovat, että jossain kaupungissa ajaminen ei ole kivaa, se todennäköisesti ei ole kovin kivaa. Kaupungissa on yhteensä viisi laillista parkkiruutua ja jos tie ei ole yksisuuntainen, se ei ole bostonissa. Ajeltiin yhteen hotelliin kysymään hintaa ja kun se oli täynnä, alkoi niinsanotusti vitunmoinen kynäily. Kämmennettiin Markkua puolentusinan hotellin liepeille, joista kaikista saatiin sama hinta 199 plus verot per yö. Pysäköinti 30 taalaa päälle. Liian kallista saatana.

Lyötiin Markku parkkiin sikahintaiseen parkkilaitokseen ja käytiin parin hotellin respassa, kunnes leipääntyminen vei voiton ja paineltiin kaljoille. Surffattiin interwepistä hotellidiilejä, ja löydettiinkin sitä kautta Midtown Hotel. Sinne ei kuitenkaan aivan ilman koomausta päästy vaan se vaati vauhdinottoa Cambridgen puolelta. Miehinen sukuelin otsassa alkoi olla jo kilometriluokkaa kun Midtowniin viimein päästiin. Hinta ei täälläkään ole mikään sikahalpa, 151 taalaa pysäköinteineen, mutta tässä vaiheessa oltais otettu teltta huntilla. Paska juttu, että täältäkin majoituksen saa vain yhdeksi yöksi. Kysellään vielä, josko sais toisenkin yön. Romut huoneeseen ja pikku huili päälle.

Käveltiin hotlalta keskustaan melkein suorinta reittiä. Käväistiin parissa irkkubaarissa, koska niitä täällä riittää, vaikkei parkkipaikkoja tai budjettihotelleja olekaan. Muutaman mukin jälkeen alkoi jo inhasti väskä vaivaamaan, joten otettiin alin käpsy takaisin hotlalle. Auto olikin tähän mennessä rähjääntynein Crown Vic ikinä. Alla 470 tuhatta mailia ja kojetaulun varoituslyhdyt ovat komeampia kuin jouluvalot aleksanterinkadulla. Päästiin kuitenkiin perille ja tutimaan...

Day 7; NYC - Long Island - New London

Viimeinen päivä New Yorkissa käsillä. Rutiineihin kuuluu tietty hampaiden harjaus, aamukaki, suihku, kamojen pakkaus, soitto holiday inniin paidan perään, faksin vastaanotto holiday inniltä, kulmakaupassa luottokortin kopiointi, luottokorttitietojen faksaaminen holiday inniin, paskan aamiaisen syönti kulmakuppilassa, markun lunastus vihaiselta latinolta ja ajelu hotellille pakkaamaan auto.

New Yorkista poistuttiin ajamalla keskuspuiston läpi kohti FDR driveä ja suunnaksi otettiin Long Island. Long Islandilla sunnuntaina puoli New Yorkia haluaa rannalle rentoutumaan ja tiet olivat tukossa kuin maailmanlopun siwa kello 20.50, Lopultä päästiin kuitenkin Long Beachille, jossa paineen kasvaessa rakossa etsittiin noin tunti parkkipaikkaa. Ruudun viimein löydyttyä otettiin suunnaksi ranta, mutta sinnekkään meno nyt kovin helppoa ole. Pitää osata valita teinien miehittämistä kopeista sellainen jossa kelpaa käteinen. Ranta on siis maksullinen. Lopulta oikea finninaama löytyi ja päästiin rannalle. Vuokrattiin herrojen elkein oikein tuolit ja parasoli. Ranta itsessään on oikein oiva, vähän roskaa ja haiseva atlantti ovat kuitenkin vakioita myhös hietsussa. Pötköteltiin auringossa hieman liikaa.


Ihon ollessa tarpeeksi punainen palailtiin autolle vaihtamaan kledjut. Innokkaiden parkkiruudun kalastelijoiden aiheuttama vaihtopaine sai allekirjoittaneen unohtamaan kengät asfaltille. Pikarundi korttelin ympoäri ja sieltähän ne sklobot vielä löytyivät. Mikä dementikko musta oikein on tullut?


Suunnaksi otettiin Orient, NY. Kyläpahasta lähtee lautta New Londonin, Connecticutin puolelle. Puhelinsurffaus internepissä paljasti, että kaikki lautat kahta viimeistä lukuunottamatta ovat täynnä, joten suoritettiin varaussoitto. Tämä kannatti, koska erittäin mukavan ja kaunismaisemaisen ajon jälkeen paljastui, että lautoille on todellakin tunkua. Lauttaankin päästiin, puolitoistatuntinen risteily kusisella lossilla oli todella pitkäveteinen. Majoitteeksi lukittiin eka läävä mikä tuli vastaan, Super 8 -motelliketjun tuote. Hieman vielä Ocean Potion -aftersunia punaiselle vartalolle ja eikun lakanoihin hikoilemaan.

Day 6: NYC

Jiihaa lehmipojat ja heppatytöt! Retken ensimmäinen kohmelo saavutettu. Brassien maracuja (aksenttihintit siellä kotipuolessa suut suppuun) teki tehtävänsä ja aamu alkoi hieman muita aamuja tahmeammin. Ylösnousemus oli myöhäinen ja lähtö pitkäkestoinen. Pienehköä säätöä aiheutti myös se, että allekirjoittanut unohti paitansa edelliseen hotelliin ja sen takaisin saamiseksi pitää lähetellä fakseja tonne noin ja meilejä tännenäin ja kaikki on sekavaa ja perseestä. Krapulaisessa aamunälässä näitä asioita on helevetin hienoa hoidella nokian kusisella käyttöliittymällä kun verkkovierailu meilissä ei ole sallittu...

Nälästä huolimatta pompattiin metroon ja skujattiin Columbus Circleen. Vaunussa oli kaikenlaista sakkia, teki mieli toistella edellisillan koomikoiden rutiinia, jonka kantava ajatus oli se, että jokainen matkustaja metrossa on friikki. Vaunun ärsyttävin jamppa 2009 -palkinto menee kovaääniselle taputtajalle, joka esitti "biisejä", eli vaunun kolinaa omana tuotantonaan. Columbuksen sirkkeli sijaitsee 59. kadulla ja aloitimme snadin trekin alaspäin. Ekana stoppina Wendy's läskiburgerit, tokana Starbucksin huilaustauko, sitten Macy's ja sitten mäkistä limut ja sitten Paragon Sports joka sijaitsee 18. kadun ja Broadway kulmassa. Paragoni on sellainen mesta, että urheiluekit ja varuste-eemelit pissivät mehiläistuotteita kun tajuavat liikeen koon, valikoiman, hintojen ja palvelun olevan enemmän kuin kohdallaan. 41 korttelia darrassa on melkoinen suoritus, mutta sen teki mahdolliseksi toistaiseksi nykin mukavin, kuiva sää ja mahtavat ostokset matkan varrelta. Mukaan tarttui viidet farkut, pari paitaa ja komea kassi.

Voimat ehtyivät sen verran huolella, että Paragon Sportsista otettiin jo maanalainen, jolla riennettiin pällistelemään Battery Parkia ja tiiraamaan vappauden patsasta. Hetken huilaus akrobaatteja katsellen johti ideaan, että haetaan pussikeittoa ja mennään keskuspuistoon sitä nauttimaan. Näin myös tehtiin. Edellisiltä päiviltä tutut Hootenanny-Heta ja Yukon-Jenni liittyivät seuraan. Juotiin muutama kevytolut ja juteltiin mukavia. Hetken päästä alkoikin taas nälkäkurki näykkimään vatsaonteloita, joten napattiin keltainen vapaa-ajan maasturi alle ja paineltiin edelliseltä illalta tutuksi tulleeseen brassipaikkaan, jonka nimeksi paljastui Bossa Nova Brazil. Nautimme oikein hyvän illallisen erittäin kohtuulliseen hintaan ja tulipa nautittua pari petollista passionpirtelöäkin. Hyvä setti. Mahat täysinä olikin aika lapioda unihiekkaa simmuihin ja painella hämärän rajamaille puhisemaan.

Day 5: NYC

Nukuttiin pitkään - ylös vasta 7.30. Olo oli kuitenkin pirteä, joten juosten ruiskun läpi respaan selvittämään tarvitseeko vaihtaa huonetta. Respa oli taas epäjohdonmukainen ja sanoi ensin ei ja sitten kun tajusi että kaikille on helpompaa, että pysymme siinä huoneessa missä jo olemme, se sanoi joo.

Aamiaisen nälkä oli jo kova joten dalsittiin muutaman mutkan kautta Metrodineriin vetämään murkinaa. Ruoan jälkeen napattiin cabi ja otettiin suunnaksi USS Intrepid, Hudsonissa lepäilevä lentotukialus. Paatti toimii museona, ja laiturilta löytyy muutakin mielenkiintoista.

Ekaksi tutustuttiin USS Growleriin, kylmän sodan alkuvuosien ydinpelote numero ykköseen. Vessa on dieselkäyttöinen sukellusvene, joka kykenee laukaisemaan 4 vittumaisen tehokasta yksikärkistä jytkyä vihollisen niskaan. Se ei ole mitään verrattuna nykyisiin tuho-ooppeleihin, mutta puolivuosisataa sitten se oli sitä jotain.

Sukellusveneen ahtaasta kapyysistä riennettiin skippingiä käsi kädessä ihastelemaan British Airwaysin Concordea, joka nököttää laiturin päässä. Tuo melkosen nopsa deltasiipi oli jätetty ilman opastusta hieman oman onnensa nojaan, eikä sisällä ole muuta nähtävää kuin ohjaamo ja rivi rivin jälkeen mukavan näköisiä penkkejä. Seinät on tuhrittu täyteen aivashiörejä ja ailavjuu -viestejä.

Sitten kivuttiinkin jo itse päänähtävyyden kannelle pällistelemään toinen toistaan ihmeellisempiä sotakoneita. Lentokoneet ja helikopterit on esitelty tauluin ja kello 11 olisi päässyt ajamaan lentokonehissillä alakannelle. Hikoiltiin koneiden parissa tovi ja kivuttiin sitten merten kolossin ohjaamotiloihin. Kierreltiin paatti päästä päähän ja laskeuduttiin sitten hangaarikannelle, johon on tehty mukava museo. Museossa voi kokeilla laskeutumista lentotukialukselle simulaattorin avulla, eläytyä MASHin tunnelmaan korean sodan aikaisen lääkintähelikopterin ohjaamossa tai paareilla, tai pluggata kaiken mahdollisen lentotukialuksista asiallisista kosketusnäyttöryppäistä. Nähtävyytenä paska on helposti parin kympin väärti.


Paatilta tallattiin lähimmälle metroasemalle ja suunnaksi otettiin Ground Zero. Ennen montun pällistelyä käytiin retkiliikkeessä ostelemassa yhtä sun toista hienoa rompetta. Kaoottinen Century 21 imi mehut nopeasti, joten istahdettiin mäkkiin toviksi limuille. Samalla hetkellä tyttöduo ilmoitti mobiiliviestimien välityksellä olevansa juurikin samoilla tonteilla ja taas yhdistettiin voimat. Nälkä alkoi jo näivertää ja tuuli tuivertaa, joten otettiin suunnaksi pikku-italia. Syötiinkin siellä kalliisti ja paskasti.


Maarut saatiin kuitenkin sen verta täyteen, että jaksettiin talsia taas hetki, kunnes istahdettiin muutamalle tuopille mukavaan kulmakuppilaan. Suunnitelmana oli tappaa hetki aikaa ennen komediaklubille siirtymistä. Tätä suunnitelmaa noudatettiin pilkulleen ja kun hetki oli kypsä siirryimme ComicStrip-klubille taksiauton avulla. Klubi boustailee mm. sillä että sen seinä on Seinfeldisä nähty punainen tiiliseinä ja kaikki koomikot ovat tv-ammattilaisia. Show oli housut kasteleva, ainakin allekirjoittaneen mielestä hauskin tässä kaupungissa nähty tähän mennessä.

Shown jälkeen vedettiin kippoa kadun toisella puolella olevassa sporttibaarissa ja kun meno alkoi olemaan tarpeeksi utuinen siirryttiin Hell's Kitchenin liepeille oivaan brassibaariin, jonka maukkailla naukuilla iltaa jatkettiin vielä tovi. Vielä nestekioskille ja siitä käpsyllä hotlalle puhumaan henkeviä ja ottamaan laatu-unta muutama tunti.

Day 4: East Windsor - NYC, baby!

East Windsorissa relaksoiduttiin poikkeuksellisen myöhään, tilattiin jopa houonepalvelusta murkinaa, jonka ikäloppu latino kahdessa erässä meille kiikuttikin. Aamu-unnin aikana kajuuttaan kiipesi ajatusten äiti - painellaan New Yorkiin päivää aikaisemmin. Näin päätettiin ja munapyykin jälkeen Markun navigaattoriin näpyteltiin tuttuputtu 465 West Central Park jossa sijaitsee Astor on the Park, mainio budjettihotelli.

Soitto hotelliin paljastaa varaussysteemin olevan kryptinen, mutta sen ei anneta lannistaa vaan luotamme siihen, että walk-in toimii aina. New Yorkiin ajettiin yhtä soittoa ja muutamaa kuumottavaa risteystä lukuunottomatta ajo Manhattanille oli kuin Koffin puistossa istuskelua. Kiesi jätettiin hotellin liepeille kokoanishuokeaan parkkihalliin, 20 taalaa päivä. Pienen trekkailun jälkeen päästiin hotlalle.

Ameriikkalaiset tykkäävät tehdä asiat itselleen ja muille vaikeiksi. Walk-In ei ole Astor on the Parkissa vaihtoehto. Respasta saimme puhelinnumeron, josta jonotuksen jälkeen saa varausnumeron jota vastaan respa suostuu katsomaan koneeltaan mitåä huoneita on tarjolla. Epäonnistunut ulkoistus. Kikkailun jälkeen saimme kuitenkin huoneen 114 avaimet ja raahasimme kapsäkit sisään. Huone ok, pieni mutta siisti.

Hotellisäätöjen jälkeen paineltiin Metrolla keskustaan ihmettelemään Times Squarea. Ostettiin liput standuppiin, käytiin quiksilverissä ja sitten astuttiin pahaan turremiinaan. Yliystävälliset räp-muusikot työnsivät levyjään taskuista kalsareihin asti pikkulahjoitusta vaatien. Pökäletukkia oli jengissä 4-6 ja tulivat iholle kuin kolmosen denat. Annettiin pojille pari taalaa, koska on parempi että lompakkoa ja sen sisältöä operoi oma käsi eikä jengin hiljaisempi dude joka kiertää toisten vaahdotessa kohteen taakse. Ihme kyllä mitään ei taskuista hävinnyt.



Kuumuus saa ihmisen janoamaan kaljaa ja viileyttä ja niitä haluttiin oitis saada. Eeppisen ja soijaisen trekin jälkeen haukattin ok bursat Stout - nimisessä kapakassa. Kyytipojaksi nautittiin mm. mainiota RastafaRye - olutta. Stoutista skujattiin metrolla Washington Square Parkin liepeille jossa parkkerattiin ahterit The Half Pintin jakkaroille. Tässä vaiheessa alkoi Teemun puhelin kilisemään vimmatusti, ystävättäret Jenni & Heta ilmoittivat olevansa bussissa matkalla kohti Manhattania. Sovittiin tärskyt erään metroaseman kupeeseen noin sadan tekstiviestin avulla. Sopimisoperaatio oli pitkä ja vaati sata kaljaa. Kun saatiin neidot yhytettyä napattiin alle kumijalka joka komennettiin siirtämään perseet Itäkylään dinnerille. Parin iltakaljan jälkeen olikin aika siirtyä pahnoille tutimaan.